torstai 15. elokuuta 2013

Paggy tehtailua


Sadepäivän ratoksi istuin saumurin ääreen ja ompelin lapsukaisille kesäpöksyjä.
Kaavaksi nappasin OB:n 3/2013 Summer Sean koossa 92. Keskimmäiselle käytin kaavaa sellaisenaan ja isommalle vähän pidensin lahjetta ja pienimmälle taittelin kaavaa sopivaan kokoon.
Jemmalaatikosta löyty pala Metsolan bambia ja tytöt sai pöksynsä hippie kuosista.


Kesämies sai myös lätsäkokeilun tuloksen suojaamaan päätään, tosin lakki on jo kesän aikana ehtinyt kadota, mutta suojaako se nyt jonkun toisen pikkupojan päätä (toivottavasti).

Mäyräkoiralove


Kuka voisikaan olla rakastamatta Paapiin ihastuttavia mäyräkoiria?
En minä, eikä lapseni.
PaaPiin vihreästä mäyräkoira jerseystä tuli pienelle marjastajalle oiva raglanhihainen paita.
Maastoutuu ehkä liiankin hyvin mustikkametsään.



Hetkessä kesäherkku



Hetken mielijohteesta päätin tehdä itselleni kesäpaidan hauskasta Metsolan pystyraidallisesta joustofroteesta. Beau Loves henkinen vinoraitainen iloittelu ideana.
Lepakkohihaisen paidan ompelee hetkessä, pala resoria helmaan ja valmista tuli. Arvioin itseni vaan vähemmän mahakkaaksi ja paita päätyi ystävälleni joka on kuvassa.
Keltavalkoinen näyttää niin hyvältä ruskettuneen ihon kanssa. 

Palleroinen palloissaan

Kesälomareissuun alkuun yksi yö ja kiirehän siinä tuli, poika vailla kesähaalaria ja surrr surrr. Idea shortsihaalarista hieman vesittyi, mutta ihana vihreävalkoinen pallohaalari Metsolan joustofroteesta kuitenkin. Kaavamallia on katsottu hieman OB:n 3/2013 Star-Star -haalarista.