torstai 19. joulukuuta 2013

Pappa


Tää pikku-pappa on niin <3 ja uusi pappatakki kruunaa kaiken!

Kangas Majapuun neulos ja kaava Ottobren Grandpa 4/2013

tiistai 17. joulukuuta 2013

Metka mesiläinen "sano surrr surrr..."

Jouluna suristellaan kelta-harmaaraidallisessa mekkosessa.
Kaava on hieman muokattu peruspaita OB 5/2013

Itse ommelluissa paidoissa top1-kriteeri taitaa olla pitkät hihat, siis pikkusen ylipitkät. Mä niin tykkään <3


Neulos Majapuulta.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jumpsuit ja pussihelmainen mekko

Majapuun iki-ihana pehmoinen ja lämmin velourkangas tyttö ja nukenvaunut muuttui jumppikseksi ja pussihelmamekoksi.




Jumpsuit muokattu Ottobren 4/12 olevasta kaavasta
(kts. myös), mutta tätä on kavennettu enemmän.

Koko noin 92cm.


Resorit on mustat ja huppu vuoritettu ohuella mustalla trikoolla.


Hupun vuorittamisella saa pienellä vaivalla siistin hupun sisäpuolen ja kauniin vetoketjun yläosan.


Pussihelmainen mekko, mustilla kanteilla.

Koko noin 98cm.

Kaavana perusraglanhihain
sen paidankaava, jonka helmaa leikkuuvaiheessa on lisätty muotoa niin  että saadaan pussimainen helma.


lauantai 14. joulukuuta 2013

Apinapuu paloiksi

Kaava mukailee vielä ehkä etäisesti Ottobren beagleboy-hupparin kaavaa,
koko noin 104/110cm.

Kengurutasku on etukappaleen levyinen ja muokattu siitä haluttuun kokoon ja muotoon.
Tasku on ommeltu kiinni sivusaumoihin.
Taskunsuut on kantattu kevyesti resorilla.
Saajan toiveesta kengurutaskun alta löytyy vielä toinen pieni salatasku <3


Majapuun keltainen apinapuu joustofrotee.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Haalari pikkukunkulle

Verson aurinkokunkkua oli vielä pikkuinen siivu jäljellä.

Siitä sain juuri ja juuri 74senttisen haalarin tehtyä.



Kangas on yksi suosikeistani ja kuka voisikaan vastustaa pieniä vaatteita <3

torstai 5. joulukuuta 2013

Keskosvaatekeräys: Jorvi vastasyntyneiden osasto L2

MLL Keski-Espoon yhdistyksen vetämä keskosvaatekeräys Jorvin vastasyntyneiden osastolle L2 tuotti huikean määrän ihania pienen pieniä vaatteita. Oli ilo huomata miten aktiivisesti alueen asukkaat lähtivät mukaan keräykseen.



Lahjoitukset olivat osin käytetyjä vaatteita, noin kolmannes oli teidän ihanien ompeluharrastajien luomuksia ja löytyi lahjoituksista ihan kaupan uutukaisiakin.

Mukana oli myssyä, tossua, housua ja paitaa niin tyttö- kuin poikaväreissäkin.
Olisin voinut hypistellä näitä pieniä ihanuuksia ehkä ikuisuuden...

Kuvissa näkyy osa tuotosta.




Osasto otti ilolla lahjoituksen vastaan ja välitän kiitokset myös teille. Ompeluksista tuli vielä erityiskiitos, koska lähes kaikki valmisvaatteet ovat vaaleasävyisiä.



Itse kiitän kaikkia osallistujia lahjoituksista, olette sydämellisiä ihmisiä kun ajattelette myös toisia. Olkaa ylpeitä itsestänne ja viettäkää rauhallinen joulu <3