tiistai 2. joulukuuta 2014

Lakulinna, makea ja musta

Ihan hirmu usein en uutuuksia sorru tilaamaan, mutta tämä Milona Sadekallion Lakulinna sytytti niin että sitä piti tilata useammassa värissä ja heti! Kangasta löytyy Majapuulta.
En ole itse oikein kangasmarkkinoilta löytänyt kivoja aikuisten kuoseja, jossa ei olisi jotain kukkaa tai muuta riemunkirjavaa iloittelua, mutta kuintekin jotain kuviota. Tämä kuosi oli kyllä vastaus siihen!
Materiaalina tässä mustaharmaassa oli joustocollege, hirmu pehmeää ja elastista.

Ensimmäinen ompelus tuli siskolle <3


torstai 27. marraskuuta 2014

Neljä ylvästä yläosaa


PopPoro Majapuulta






Majapuulla Milona Sadekallion kuosit ovat miellyttäneet
minua erityisesti, toinen Pop poro mekko.
Neulokset on niin mukavia iholla ja lämpimiä talvisäällä,
niitähän ei voi olla rakastamatta.


Majapuun joustocollege ja aurinkoresori.





Huppari Majapuun mustasta joustocollegesta ja aurinkoresorin
yhdistelmästä tuli Batman-huppariklassikko.
Minusta erittäin kaunis, vaikka yksinkertainen.
Hupussa on resorivuori.
Batman-logo on alpikoitu resoriin,
 jonka alla on tukevahko tukikangas.


Metsolan ruskea apila




Tämä vanhaa Metsolan tuotantoa oleva kangas löytyi muistaakseni kangashamstereista.

Vanha ostopaita samasta kuosista alkoi olla jo liiankin muotoja hivelevä,
joten tälle oli suuri tilaus.
Ihan peruspaita, mutta kuosi niin rakas.















Metsolan pipari




Neljäs onkin sitten tuunauspaita.
Iki-ihana vanha Metsolan kuosi tämäkin, pipari.
Löysin käytetyn tyttömäisen resorihelmaisen mekon, jonka purin kokonaan.
Resorit olivat pahasti haalistuneet niin poistin myös hupun kanttauksen ja kanttasin uudelleen.
Mekko oli niin isoa kokoa, etten raaskinut hihoja lyhennellä vaan jätin ne ilman resoreita.
Tää on niin syötävän suloinen, siis poika ja makea on paitakin.

torstai 6. marraskuuta 2014

Tosimies kalsareissaan, ei paljoa naurata


Kangas hauskaa Lillestoffin pesukarhua. Mä näin tän kankaan vaan pyjamana, mutta kun kaverini on vähän kuumaveristä sorttia ettei pyjamaa tarvita niin teinkin sitten pitkät kalsarit ja paidan.

Kyllä naisena sitä kävi vähän ihmetyttämään tuo kalsonkien luukkusysteemi, onkohan se nyt ihan tarpeellinen... tulipahan tehtyä. Tekeekö luukku vaan housuista miehekkään, epälegginssit.
Kaava Ottorbre 6/13




tiistai 28. lokakuuta 2014

Housuja höpötille



Kaavana molemmissa housuissa on pohjana Ottobre 1/14 relexed fit.
Tiikereissä kavennettuna ja tähdissä vähän löysempänä versiona.




Tiikerin on Znokilta, tähtikangas napattu Majapuun kesäpäiviltä.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kaunoa

Metsolan kaunoa tarttui vaihtarisaaliiksi.

Pienen bodyn lisäksi siitä tuli juuri suora mekko.



lauantai 11. lokakuuta 2014

Se on POP


Tyttäreni joka vähän hurahtaa kaikkeen, pitää myös suunnattomasti poroista. Se onko hän perinyt taipumuksen äidiltää, voi olla jopa totta.

Porojahan ei nyt joulukauden ulkopuolella ihan kamalasti löydy, mitä nyt lentokentän taxfreemyymälöistä ja kaupungilta turistikrääsäkaupoista... niin ja sieltähän meillä niitä poroja jo onkin.

Mutta eräänä päivänä tuli Majapuun Fb-päivitys, 
Pop poro!

Milona Sadekallion kaunis mustavalkoinen kuosi. Kotimaista neulosta tietenkin, kohtalo oli sinetöity.

Kaavana käytetty peruspaintakaavaa jota leikkuuvaiheessa muunneltu.

Kankaat: Majapuu Pop poro ja kapearaitanen mvneulos

Pakko vielä lisätä, kun kangasta oli niin pieni pala ettei voinut yhtään säätää korkeussuunnassa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Yliannostus söpöyttä



Vauvauutiset on aina niin ihania. 

Tämä setti on pienen pienelle tytölle tervetuliaislahja elämään <3

Kaavat ottobre 6/2013 pienennetty kokoon 44cm.
Kankaat Metsolan kauno ja Verson puodin ruskea sydämellinen

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Seikkaileva Hurmuri vol1

Verson Puoti, violetti Hurmuri, II-laatu

Verson Puodilta tuli kesällä myyntiin II-laatuista Hurmuri-kuosia violetilla pohjalla.
Olin kerrankin nopea ja sain napattua oman palani, hirvittävässä virtuaalisessa ostosryntäyksessä.
Laatuvirhe ei kyllä kovin suuri ollut, ainakaan minun palassani. Leikkasin kuitenkin kasan tilkkuja ja lähdin tekemään koevärjäyksiä.





Tilkut pikmenttikylvyssä.

Testitilkut pääsivät pigmenttikylpyyn ja yksi pari kloriittin.
Silloin vielä nautittiin lämpimästä kesäsäästä,
joten unohdin koko tilkut ja näin ne vasta illalla kun menin pesulle kylppäriin.
Värikokeilut.
Tilkuista tuli todellakin Hurmaavia.
Kloriitissa ollut meni aivan vaaleanpunaiseksi, kaunis kylläkin mutta mahtoi olla liikaa kankaan kuiduille moinen kloriittiannos.
Keltaisessa kylvyssä olleessa tuli hauskan punaruskea, ei kuitenkaan vastaava mitä on ollut aiemmin myynnissä. Sininen kylpy tuotti kirkkaan sinisen tuloksen, johon ehkä vielä palataan isommissa määrin.




Pinkki Hurmuri


Pienen tytön synttärien lähestyessä oli aika kaivaa tämä projekti uudelleen esiin koska toiveena oli Hurmurit.
Pinkiksihän se kangas oli saatava, istuin hievahtamatta lastenammeen vieressä tuijottaen kloriittikylvyssä olevaa kangasta, esikon itkien vieressä miksi äiti on niin t... että pesee kankaasta kauneimman violettin pois.
Väristä tuli kyllä napakymppi kun tähtäimessä oli pinkin resorin sävy!

Kaava-apuna käytin Ottobressa olleen beagle boy-kaavan huppuosaa, joka menee kauniisti päälekkäin edestä.







Lopputulos:
Hurmaava tyttö Hurmurimekossaan.

Liian paksu pe...



Tätä ihanaa Leena Rengon suunnittelemaa perhoskuosia olen varjellut saksilta jo pitkään.

Lopulta päädyinkin ihan peruspaitaan ilman sen kummempia juttuja, koska kangas puhuu kyllä puolestaan.
En halunnut rikkoa perhosia, ne on vaan niin kauniit!

Käytetty peruspaitakaavaa, kaula-aukko muokattu kuvion mukaan.
Kangas Majapuulta

perjantai 22. elokuuta 2014

Ruusukepipo






Pikku pipopiristys uuteen kerhoaamuun, mustavalkoisella ruusukkeella.

Ohje napattu Mersian näperrykset -blogista
Ruusuke tutoriaali, huippu ohje, kiitos siitä.

Suunnittelijasta vaatteeseen


Esitellään Elina Kuosiverstas
Elina Salmi-Lampila pitää itseään kuosisuunnittelun harrastajana vaikka minä en ole ihan varma onko toiminta enää niin harrastelijamaista, niin hienoja ja ammattimaisia kuosit ovat.
Käpykyläläiset *

SUN *
Elina on kuoseillaan voittanut mm. Tekstiilipalvelu Oy:n järjestämän lastenkankaan suunnittelukilpailun kuosillaan Käpykyläläiset ja SUN-kuosilla Keski-Suomen OE-ryhmän suunnittelukilpailun.

iisi *
Iisi-lastenvaatemallisto on minusta hieno oivallus, TSI-ompeluarkit ovat myynnissä vuokko-kuosisena neljässä upeassa värissä http://www.aitoonlipputehdas.fi/IISI-ompeluarkit

Talviaisten tila – kuosista olikin juttua jo aiemmin avoinmaaseutu.fi jutun yhteydessä.

Elinan suunnittelujuttuja kannattaa seurata FB-Kuosiverstas – sivulta, sieltä löytyy edellä mainittujen lisäksi paljon muutakin mm. suunniteltuja sisustuskankaita, kilpailuja ja uusia paljastuksia.


* kuvat lainattu luvalla Kuosiverstaan sivuilta.

*****************


Vanha luotto toppimekkoni on ollut niin ahkerassa käytössä kesäkuumilla että oli aika kloonata se, koska se vain on täydellinen. Toppimekko = pitkä toppi jota kehtaa pitää mekkona vain kotipihassa.
Täydellinen mekko tarvitsi myös täydellisen kankaan, jotka olenkin odottanut. Toki kaapeissa löytyy montakin täydellistä kuosia mutta juuri tähän tarkoitukseen sopivaa sieltä ei tuntunut löytyvän.
Avoimenmaaseudun paketistahan se löytyi!
Unelma ohkainen, ei läpikuultava, sileäpintainen, kaunis ja mustapohjainen Elina Salmi-Lampilan suunnittelema Talviaisten tilan nimikkokangas. Mustapohjaiset kankaat voivat välillä aiheuttaa yllätyksiä pesuissa, mutta tämä ei ole ollut moksiskaan.



maanantai 18. elokuuta 2014

Draping

Drape drape 2 -kirja on täynnä kauniita kuvia ja oivaltavia kaavoja.

Itse toteutin numeron 2: one-piece side drape topin ystävälleni kiitokseksi.
Toppi yhdestä osasta, toiselle sivulle syntyy kauniit laskokset.

Kirjan kokotaulukko ei ehkä perussuomalaiseen oikein iske, koska kirja on japanilaista alkuperää, joten mitat on syytä tarkastaa ennen kankaan leikkaamista.

Googlettamalla sanan draping, saa lisätietoa aiheesta.



Kangas Eurokankaan palalaarista.










torstai 7. elokuuta 2014

Avoinmaaseutu.fi - toive kaikkien ulottuvilla

Juteltuani kankaista, kuoseista ja niiden suunnittelusta Elina Salmi-Lampilan kanssa, päädyin hänen vinkistään uutukaiseen verkkokauppaan avoinmaaseutu.fi.

Heini Hakkarainen ja Jussi Kinnunen pitävät pientä Talviaisten tilaa Keski-Suomessa. Muun toiminnan lisäksi he perustivat nettikaupan, josta voi ostaa mm. lähi- ja luomuruokaa ja muita kotimaassa valmistettuja tuotteita. Kaupassa on mieletön valikoiman kirjo perusryyneistä ja jauhoista aina hajusteisiin asti.

Itseäni ompeluhöpönä tietenkin kiinnostuin ensisijaisesti käsitöistä ja materiaaleista.
Käsityöt -otsikon alta löytyy ihana Elina Salmi-Lampilan suunnittelema ”Talviaisten tila” -kangas.
Talviaisten tilan emännän Heinin toiveet kuosiin olivat, että se kuvaisi heidän tilaansa. Elina sai upeasti toteutettua toiveet, kuosista löytyy tilan lapset, pihapiirin riihi, kaksi kissaa sekä kasveja ja eläimiä joita tilalla kasvatetaan.


Kuvassa tuotteita avoinmaaseutu.fi kaupasta:
Alajärven tilan vuohenmaitosaippuaa, Hennolan tilan 4viljan hiutaleita ja
Talviaisten tilan kankaat vasemmalla trikoo ja oikealla puuvilla.

Mummi ja minä –tuoteisiin pitää ehdottomasti tutustua ja Alajärven tilan käsintehdyistä vuohenmaitosaippuoita tuskin kukaan voi vastustaa.

Kaupasta löytyy mm. kaikkien rakastamia Myssyfarmin myssyjä, useammassa mallissa niin lapsille kuin aikuisillekin ja villalankoja Kivijärveltä, Leppäsen tilalta, langat on tehty suomenlampaan villasta ja värjätty käsin kasviväreillä (useita värejä).

Suosittelen lämpimästi tutustumista laajaan elintarvikevalikoimaan, kosmetiikkaan ja pesuaineisiin.
Sivustolla tapahtuu paljon ja uusia tuotteita tulee usein, uutiskirje kannattaa tilata ja seurata Facebook-sivuistoa 
https://www.facebook.com/avoinmaaseutu
Tapahtumakalenteri http://www.avoinmaaseutu.fi/kalenteri/


torstai 24. heinäkuuta 2014

Minni pääsi pöksyyn



Kaikki alkoi pienestä palasta kangasta jonka tyttö löysi EK:an palalaarista.

Toiveena oli Minni-mekko mutta housut sai, aina eivät kaikki toiveet ihan toteudu. Kangas oli tosiaan ihan Minnityyliä joten, piti keksiä miten sen kuvioisi.

Polkkaponin ihanalta Anna-Kaisalta sain testiin joskus sapluunapaperia ja nyt sille tuli käyttöä.
Kaivoinkin kätköistäni kaikki kankaanpainovärit, kyllä ne olivatkin ihan kunnossa vaikka aikaa viimeisemmästä käyttökerrasta on jo pidempi tovi. Sitten vaan Minniä piirtämään paperille, veistä ei tähän hätään löytynyt mutta teräväkärkisillä saksilla sain näin yksinkertaisen kuvan hyvin leikattua.
Leikkasin housut valmiiksi ja silitin lahjetaitokset, että näin mihin kohtaan kuvan tulisi laittaa.Sapluunapaperi oikealle kohdalle ja silitys, päälle tuputin vaahtomuovin palasella värin.
En kyllä malttanut värin antaa kuivua vaan irroitin paperin varoen, voin vaan ihmetellä että näin helppoa tämä olikin. Sapluunapaperi ei päästänyt väriä lainkaan reunojen alle ja sama paperi liimautui uudelleen silittäessä vielä toiseenkin lahkeeseen. Aivan mahtavaa!!
Hieman hämärissä olosuhteissa tätä tehdessä en väriä lisätessäni huomannut, että kangas jäi vähän kuultamaan läpi ja korjasin tämän myöhemmin vielä pensselillä.

Sapluunapaperia ja Emotuotannon kangasvärejä saa
Polkkaponi-verkkokaupasta.
Polkkaponin oma ohje sapluunapaperin käyttöön löytyy täältä.

Suosittelen kokeilemaan vaikka lastenkin kanssa,
helppoa ja hauskaa.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Keinuvat kesämekot


Kesämekot oli jääneet vaiheeseen ööö saumurin hajottua,
nyt tuli kesä ja mekot kursittu kasaan.

PaaPiin ihanat Siiri&Myyry ja Sammalpolku.




Pandaa paininjalan alla

Mökkireissu oli alkamassa ja ulkona viileä keli. Mitä tekee kolmen lapsen äiti kun olisi aika pakata? No lähtee ompelemaan pakattavia vaatteita. Tuttu tunne varmaan jokaiselle ompelijalle, pakko saada jotain uutta vaatetta matkaan. Eikä se paina juurikaan vaakakupissa järjen ja hyvin nukutun yön kanssa, kun pitää ommella.

Ensihätään leikkelin pojalle takin jossa vuorena jo aiemmin ihmetystä saanut Eurokankaan urheilukangas, (karkkistakki ja takki sateentekijästä). Kaavana meni sama hupparikaava pikku muutoksin.

Tytölle riitti vielä paitaankin kangasta, toinen hiha tosin piti tehdä raitakankaasta.
Pelkäsin vähän miten käy, kelpaako sama kuosi meidän pandafanille mikä pikkuveljelle. Jihuu, paita sai hyväksynnän vaikka ilme ei kovin innostunut kuvassa olekaan.

Tyttö kiikuttaa mukanaan pientä LittlestPetShop pandaa kaikkialle, nyt jäi tasku vaan pandalle puuttumaan. Eräänä yönä tyttö alkoi itkeä ihan kamalasti, ajattelin jo että nyt iski korvatulehdus tai vähintääkin tippunut sängystä ja katkaissut kätensä. Ryntään paikalle ihmettelemään tilannetta ja kyselemään mikä hätätila nyt mahtaa olla. Itkun seasta sain sen verran selvää että silmään sattuu ja huomaan samassa sen pienen pandan tyynyllä...


Pandat Viljamin Puodista

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Huppariin hyppäs tiikeri


Aivan hurmaava tiikeriparaatikuosi Anniina Isokankaan kynästä!

Rakastan taas kerran kangasta ja tota omaa pikku tiikeriäni <3


Kaavana Ottobren Beagle boy 4/13


*minipostaus*









torstai 26. kesäkuuta 2014

Sadesää taakse jää

Säässä ei ole kehumisen varaa, kesän pitäisi olla kauneimillaan ja auringon paistaa. Ulkona sataa vettä ja asteet hipovat kymmentä.
Olen odottanut vain sitä lämpöä ja kesämekko aikaa. Tänään heitin sitten lopulta haaveet romukoppaan ja aloin väsäämään pitkähihaista.

Kankan Sari Ahokaisen Love butterfly sweet jersey, joka on niin ihanan tukevaa ja pesussa kestävää laadultaan.

Kaavana perusraglan ja Halinalle Helläsydän fanille oma sydän vatsaan niin aurinko edes vilahti uhmakkaan neidin kasvoilla.









Aurinkoisempia säitä odotellessa voi käydä vielä osallistumassa koruarvontaan.


Yhteistyössä Sari Ahokainen
Kangas: Love Butterfly sweet jersey Sashopista

torstai 19. kesäkuuta 2014

Harakkamainen arvonta kesän kunniaksi

Me kaiken maailman harakathan rakastamme kaikkea kimaltavaa ja ihanaa.

Koruharakka on oikea aarreaitta harakalle.
Käy tutustumassa Koruharakan valikoimiin netissä osoitteessa http://www.koruharakka.com/.
Koruharakka on lahjoittanut valikoimistaan upean puisen venäläisen käsinmaalatun kaksiosaisen maatuskarannekorun.

Onnea arvontaan! Arvonta suoritetaan 20. heinäkuuta.


Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan, jo putos syksyn lehti, ja kesken hurskaita aikeitaan se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!

Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!
     -Lauri Pohjanpää


*SÄÄNNÖT*
Huom! Mikäli olet anonyymi osallistuja, muista jättää sähköpostiosoitteesi.

1 arpa
liittymällä lukijaksi

2 arpaa
liittymällä lukijaksi + kertomalla kaverille

3 arpaa
liittymällä lukijaksi + kertomalla kaverille + kertomalla harakkamaisen jutun



tiistai 17. kesäkuuta 2014

Bägi - siirtolapuutarha

Viimoset palat Marimekon siirtolapuutarhaa leikkelin tähän bägiin.

Kaavan löytää handmade Hippu-blogista.
Suurentelin pikkuisen osia ja lisäilin taskuja.
Itse laitoin paksut tukikankaan sekä vuoriin että päälikankaanseen, tosin jäin kaipaamaan vieläkin ryhdikkäämpää olemusta.

Nätti kaikesta huolimatta, olisi tehnyt mieli jättää omaan kaappiin. Lähti syntymäpäivälahjaksi siskolle.




tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kerholaiset



Pieniä kesäkerholaisia odottivat uudet kerhohousut
ensimmäisenä kerhoaamuna.

Kyllä oli mieluisat ja kerhoon lähdöstä tuli kahta hauskempaa.

Kumpikin valitsi omansa ihan kuosien perusteella ja oikein meni äidin aavistukset.

Kankaat Sashopista ja Majapuulta


tiistai 27. toukokuuta 2014

Ihanat neidit rannalla

Tytöt sai penkoa kangaskaappia ja valita itselleen kesämekkokankaat.
Joskus he osaavat yllättää täysin, jopa äidin. Isompi valitsi PaaPiin sammalpolkukuosin ja pienempi se enempi prinsessa Majapuun siilit.
Perus t-paitakaavasta muokattu mekko leikkaus vaiheessa.




perjantai 23. toukokuuta 2014

Sairasta paitaa ja makeaa raitaa

Joskus kauan kauan sitten... Saksasta aikoinaan olen tilannut ihanaa ohkasta ja lirua mustavalkosta trikookangasta, joka on niin täydellistä kesäpaitaan.

Olen odottanut ja säästänyt, välillä kaapissa kääntänyt ja nyt vihdoin tuli se hetki kun annoin itselleni luvan ottaa kankaan kaapista ulos ja tässä on lopputulos.

Ensin siliteltiin, aseteltiin, ahdistuttiin ja sain kuin sainkin raidat kohtaamaan toisensa.

Niin no olihan se kaavakin Burda Style 5/2014 "vesiputouspaita".

Sitten suristeltiin ja päristeltiin.
Leikattiin, mutta ei sentään liimattu.

Saumuri on kyllä oiva vehje, kiitos vaan sille keksijälle <3
 Välillä piti ahdistua vähän lisää, kun ei ne raidat olleetkaan enää paikoillaan.
 Hihoista en enää kyennyt ahdistumaan kun alkoi jo naurattaa...
... yötyöläisellä voi silmät olla vähän ristissä. Hihaa riitti polviin asti.


Loppu hyvin kaikki hyvin.
Paidasta tuli upea, kuvasta ei!

On ollut lemppari valmistumisesta asti, päälle ja koneeseen ja taas päälle.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pussukat

Kerhotädit tulevat saamaan pikkuiset pussukat kiitokseksi tästä keväästä.
Sisältöä en tosin tohdi paljastaa.
Kankaana Marimekon siirtolapuutarha.
Helppo ja selkeä ohje pussukoiden tekoon löytyy three bearsin blogista.